Vesihelmi
 

Patikointia tai lumikenkäilyä

 

Patikkapolkuja tai talvinen lumikenkävaellus

Luonnossa patikoidessa on helppo rauhoittua ja rentoutua sekä viettää mukavaa aikaa yhdessä. Luonnonkauniita polkuja Tammelan järviylängöllä riittää. Forssan lähistöllä on useita luontokohteita, joista voi valita. Hyviä kohteita ovat esimerkiksi Torronsuon kansallispuisto, Liesjärven kansallispuisto tai  Saaren kansanpuisto.

Retkelle lähdetään Vesihelmeltä omilla autoilla ja kohteesta riippuen matkalla ollaan 3-4 tuntia. Retken lomassa paistetaan makkarat ja juodaan nokipannukahvit. Tilauksesta voidaan ohjelmaan lisätä vaikka jousiammuntakokeilu, käynti Kaukolanharjun näkötornissa tai Korteniemen perinnetilalla.

Hiljainen talvinen luonto rauhoittaa ja lappimaisissa maisemissa paranee niin kehon kuin mielenkin hyvinvointi. Lumikenkävaellus aloitetaan Viihdeuimala Vesihelmen pihasta, mistä lähdetään kohti Torronsuota. Perillä opas neuvoo ja avustaa varusteiden käytössä ja reittiä kuljetaan ryhmänä maisemista nauttien. Retken päätteeksi tulistellaan nokipannukahvit ja nuotiomakkarat.

Lumille on useina vuosina päästy joulukuun ja maaliskuun välisenä aikana säiden haltijasta riippuen ja muuna aikana patikoidaan. Muistathan - aina on hyvä sää liikkua luonnossa, kunhan valitsee sopivat varusteet!

Reippailun jälkeen päivä jatkuu Viihdeuimala Vesihelmen vesiparatiisissa, jossa lämpöiset aallot ja poreet yhdessä makoisten löylyjen kera rentouttavat vaelluksessa rasittuneet lihakset. Parituntisen vierailun aikana Vesihelmessä on käytössä myös kaksi kuntosalia, kahvila - ravintola sekä tilauksesta solarium ja erilaiset jumpat sekä hierontapalvelut.

  • Ryhmän koko 9 - 20 henkilöä (lukumäärä sovittavissa erikseen)

Retken hinta

Patikointi
46 € / aikuinen
44 € / lapsi

Lumikenkäily
54 € / aikuinen
52 € / lapsi

 
Retken kestoHintaan sisältyyTarvittavat varusteet
 

Onko sinulla asiaa?


Jos mieltäsi askarruttaa jokin asia tai haluat antaa meille palautetta, klikkaa alla olevaa painiketta ja täytä yhteydenottolomake!

Ota yhteyttä ja kysy lisää