Vesihelmi
 

Museohelmi -luokkaretki

 

Historian havinaa ja veden riemuja - luokkaretkelle Forssaan!

Retki Forssaan alkaa tutustumisella paikalliseen historiaan Kehräämöalueella.

Mikä oli muotia pumpulienkelien aikaan ja millainen vapriköörin polkupyörä? Forssan museon Kirjavan kankaan kaupunki -näyttely kertoo menneisyydestä hauskalla tavalla ja soveltuu vilkkaankin lapsiryhmän elämykseksi! Lapsiystävällinen museo valittiin Vuoden museoksi 2014.

Seuraavaksi siirrytään Forssan Luontomuseoon. Kierroksen aikana esitellään hauskasti tarinoiden muodossa museon 6000 esineen perusnäyttelyä, johon kuuluu mm. täytettyjä eläimiä, eri kivilajeja ja erikoisuuksina eläinten värimuunnoksia, sekasikiöitä ja epämuodostumia. Lisäksi kuullaan museossa olevan “Hämeen Suden” jännittävä tarina.... 

Ikimuistoisen retkipäivän kruunaa odotettu parituntinen vierailu Viihdeuimala Vesihelmeen, jossa ensiksi nautitaan retkieväät. Sitten on vihdoin aika sukeltaa Vesihelmen virkistäviin aaltoihin! Siellä saa uida, sukeltaa, lasketella liukumäessä, kellua aalloilla, nautiskella poreissa ja vaikka höyrytellä saunan puolella. Uinnin lomassa saa halutessaan myös ohjattua toimintaa!

Kotimatkalla suunnitellaan jo uutta retkeä Forssaan!

  • Ryhmän koko vapaa
  • Retken hinta 9 € / oppilas (opettaja, huoltajat ja kuljettaja veloituksetta)
 
Retken esimerkkiaikatauluHintaan sisältyyMatkavarusteetLisäpalvelu
 

Onko sinulla asiaa?


Jos mieltäsi askarruttaa jokin asia tai haluat antaa meille palautetta, klikkaa alla olevaa painiketta ja täytä yhteydenottolomake!

Ota yhteyttä ja kysy lisää